Kauhajoen taideyhdistys ry

ETUSIVU

 

 

Leila Tanskanen –
Lepotilainen elämä

3.–30.5.2018
Taidenäyttely

Olen kuvataiteilija Leila Tanskanen Pohjois-Karjalasta Kolilta.
Olen piirtänyt kuihtuvia kasveja, kasvien osasia ja siemeniä hiilellä paperille ja kankaalle. Isäni kuoli reilu vuosi sitten ja kasvien piirtäminen on osa luopumisprosessiani. Isäni oli pienviljelijä ja hän oli kiinnostunut kukista ja luonnosta. Omistan näyttelyni isälleni.
Myös minulle luonto on ollut aina tärkeä suuri ihmettelyn ja innoituksen lähde. Kesäisin hoidan pientä kasvimaata, jonka elämää seuraan tarkkaavaisesti. Olen tutkiskellut kasveja ja siemeniä suurennuslasilla ja ihastellut niiden kauneutta.

Saman lajin siemenet voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään. Joku siemen on paljon pienempi kuin toiset, joillakin on enemmän koloja ja muhkuroita kuin toisella tai joku siemen on sävyltään erilainen kuin toinen.

Jokainen taimi kasvaa omalla tavallaan. Jonkun taimen sirkkalehdet ovat jääneet multapaakun sisään ja avautuvat hitaasti yksitellen. Joku toinen on joutunut kasvamaan edellisvuoden lehden läpi, jonkun taimen päällä siemenkota viipyilee kauan vaikeuttaen kasvua. Joku taimi kasvaa pitkäksi ja honteloksi, kun valoa ei ole riittävästi. Jokainen kasvi myös kuihtuu ja kuolee omalla tavallaan, joku kaatuu maahan ja maatuu nopeasti, joku toinen jää törröttämään hangenkin alta. Miksi meidän ihmisten täytyisi olla samanlaisia keskenämme?

 

HELLA-GALLERIASSA

3.–30.4.2018
Leila Tanskanen – Lepotilainen elämä
Tervetuloa!

AVOINNA

Ma-Pe 10–21,
La 10–18, Su 12–17


YHTEYSTIEDOT

Topeeka 15 (Kotiseututalo, 2. krs)
61800 Kauhajoki
info@hellagalleria.fi

LINKKIÄ

Kauhajoki-Seura ry >>
Valkoinen Puu Café&Shop >>