Kauhajoen taideyhdistys ry

 

Hahmota - Kauhajoen taideyhdistyksen vuosinäyttely 2015

 

Hahmota – Kauhajoen taideyhdistyksen vuosinäyttely

6.–30.6.2015

Edellisten vuosien tapaan jatkamme näyttelyllä, joka perustuu ennalta asetettuun teemaan. Tämän vuoden teema ”hahmo” kääntyi näyttelyn nimenä moniselitteisempään versioon ”Hahmota”. Ajatus on, että aihe antaa tekijälleen vapaat kädet ja mahdollistaa monenlaisiin tulkintoihin. Aiheen ei siis ole tarkoitus rajoittua pelkästään esimerkiksi ihmishahmoon tai muotokuvaan.

Näyttelyn julisteen työ ”Kuka kurkistaa kaukaa” on tuotteliaan Hannu Syrjälahden pienikokoinen maalaus, jossa tajunnanvirta, sattuma ja symboliikka lyövät kättä, kuten usein herran maalauksissa. Julistetta miettiessämme ei juurikaan ollut vaikeutena löytää hahmoja Hannun töistä, koska tunnetusti ne ovat täynnä mitä kummallisimpia tulkintoja ihmisistä, eläimistä ja ehkä jopa niiden välimuodoista.

Näyttelyssä mukana: Sinikka Järvenpää, Kristiina Lohiluoma, Aune Vanhanen, Hannu Syrjälahti, Adolfo Garcia, Pekka Mattila, Tuula Marttila, Yrjö Hahto, Seppo Korpi-Filppula, Raine Liimakka, Matti S. Rajala, Pekka Latva, Alpo Koivumäki ja Natalia Kaleva.

 


HELLA-GALLERIASSA

6.–30.6.2015
Hahmota
Kauhajoen taideyhdistyksen vuosinäyttely

Avajaiset perjantaina 5.6. klo 18
Tervetuloa!

AVOINNA

Ma–La 10–21
Su 12–17

YHTEYSTIEDOT

Topeeka 15 (Kotiseututalo, 2. krs)
61800 Kauhajoki
kauhajoentaideyhdistys@gmail.com

LINKKIÄ

Kauhajoki-Seura ry >>
Valkoinen Puu Café&Shop >>