Kauhajoen taideyhdistys ry

 

Nuorten kutsunäyttely RAJA

 

Raja – nuorten kutsunäyttely

5.12.2014–6.1.2015
Inga Pyy, Jamie Ranta ja Olli Ikkeläjärvi

Kauhajoen taideyhdistys järjestää tänä vuonna perinteisen nuorten näyttelyn tilalla kutsunäyttely. Kutsu esitettiin kolmelle jo galleriassa aiemmin esittäytyneelle nuorelle tekijälle.

Inga Pyyn (s.1984) maalauksissa tempera pigmentteineen kirjaimellisesti pyrkii ulos tauluista. Mystiset näkymät ponnistavat tekijän omista kokemuksista, toiveista, peloista ja kaipauksista. Näyttelyssä katsojaa kohtaa omat vastaavat elementtinsä ja peilaa niitä runsaasti rönsyileviin teoksiin, miettien syntyjä syviä.

Jamie Ranta (s.1986) maalaa kääntöpuolta romanttisesta maalaismaisemasta, juuri sitä mikä piiloutuu kotiemme takapihoille ja autioille asumuksille. Maalaukset tuovat ihmeellistä pysähtynyttä eloa elottomuuteen. Taivuttavat aikaa samalla kun niiden kuvasto vaikuttaa ilmeisen ajattomalta.

Olli Ikkeläjärven (s.1990) grafiikka on paikoin matemaattisen selkeää, niiden ulkomuoto noudattaa tiettyä kaavaa. Sisälmyskin koostuu usein murretuista tummista sävyistä, joissa lähes abstraktit muodot kohtaavat poikkeavuuden maisemassa tai himmeissä elottomissa/elävissä objekteissa. Usein jää miettimään millaisen tarinan työ ympärilleen kehittää, kenties tarina onkin jo tullut päätökseensä.

Taiteilijoiden kotisivuja:
www.ingapyy.com
www.jamieranta.com


HELLA-GALLERIASSA

5.12.2014–6.1.2015
Kauhajoen taideyhdistyksen nuorten kutsunäyttely "Raja"
maalauksia ja grafiikkaa

Avajaiset perjantaina 5.12. klo 18

AVOINNA

Ma–La 10–21
Su 12–17

YHTEYSTIEDOT

Topeeka 15 (Kotiseututalo, 2. krs)
61800 Kauhajoki
kauhajoentaideyhdistys@gmail.com

LINKKIÄ

Kauhajoki-Seura ry >>
Valkoinen Puu Café&Shop >>

LEHDISTÖTIEDOTE

Lataa lehditötiedote >>