Kauhajoen taideyhdistys ry

 

Kimmo Ylönen - Noin miljoona askelta

 

Kimmo Ylönen
Noin miljoona askelta

2.–30.11.2014
Installaatio

Kesällä 2013 Kimmo Ylönen käveli kotisaareltaan Norrskatasta Rovaniemelle. Matka alkoi heinäkuun toisena päivänä. Ylönen pystytti keltaisen teltan 51 kertaa ja löysi 11 kortteeria. Perille hän saapui toinen syyskuuta. Matkaa kertyi noin 1100 kilometriä ja askeleita reilusti enemmän kuin "noin miljoona".

Kävelyn jälkeen Ylönen työskenteli Rovaniemellä rakentaen matkasta kertovan teoksen Lapin taiteilijaseuran Galleria Napaan. "Kävin maisemasta läpi hahmotellen tuoksuja ja tuokiokuvia."

Hella galleriaan levittäytyvässä installaatiossa Ylönen käyttää muun muassa luonnonmateriaaleja, pinkopahvia mummolan seinästä sekä arkisia pakkaus-ja pahvilaatikoita. Vuoden mittaan Ylönen on käynyt kokonaisuuden läpi yksityiskohtia hioen. Kimmo Ylönen kulki Kauhajoen läpi heinäkuun lopulla 2013. Pohjalainen maisema on vahvasti mukana teoksessa. "Latomeri leviää paistopellille. Tavataan hevosia ja markkinakarhuja."

Kuvataiteilija Kimmo Ylönen (s.1970 Ylöjärvellä) asuu ja työskentelee Norrskatan saarella ulkosaaristossa. Ylönen valmistui taidemaalariksi Kankaanpään taidekoulusta 1996. Nykyisin hänet tunnetaan suurikokoisista puuveistoksista ja ympäristötaiteesta. Pääasiassa yksin työskentelevä Ylönen pyrkii laajentamaan ilmaisuaan ja oppimaan taiteen tekemisestä myös työryhmien kautta ja matkaamalla kauas ateljeen ulkopuolelle.

Matkaan ja teoksen valmistumiseen voi tutustua osoitteissa:
http://noinmiljoonaaskelta.blogspot.fi/
https://www.facebook.com/NoinMiljoonaAskelta
https://twitter.com/NoinMiljoona

Linkki Kuvataiteilijamatriikkeliin >>

Kimmo Ylönen - Noin miljoona askelta Hella-galleriassa

 

HELLA-GALLERIASSA

2.–30.11.2014
Kimmo Ylönen
Noin miljoona askelta

installaatio

Avajaiset sunnuntaina 2.11. klo 15–17

AVOINNA

Ma–La 10–21
Su 12–17

YHTEYSTIEDOT

Topeeka 15 (Kotiseututalo, 2. krs)
61800 Kauhajoki
kauhajoentaideyhdistys@gmail.com

LINKKIÄ

Kauhajoki-Seura ry >>
Valkoinen Puu Café&Shop >>

LEHDISTÖTIEDOTE

Lataa lehditötiedote >>